Hyppää sisältöön

Läsnäolokoulutukset vanhemmille ja lapsille

Kiireinen arki, kuohuvat tunteet, liian vähän aitoa läsnäoloa ja laatuaikaa yhdessä – kuulostaako tutulta? Monessa perheessä erilaiset konfliktit ja riittämättömyyden tunteet aiheuttavat kuormitusta ja voi olla vaikeaa löytää ratkaisuja tilanteen muuttamiseen oravanpyörän pyöriessä. Hyvä uutinen on, että ratkaisuja on olemassa.

Tietoisuus- ja läsnäolotaidot voivat auttaa niin vanhempia kuin lapsiakin rauhoittumaan, säätelemään omia tunteitaan ja löytämään myötätuntoisen tavan suhtautua omaan itseen ja muihin perheenjäseniin. Harjoituksen avulla kehitämme valmiuttamme ymmärtää paitsi omia tunteitamme, myös toisen näkökulmaa ja voimme löytää uudenlaisen yhteyden lähimmäisiimme.

Kun olemme enemmän läsnä tässä hetkessä, saamme tilaa tehdä valintoja omien reaktioiden suhteen. Helppojen ja koko perheelle sopivien läsnäoloharjoitusten avulla voi perhe kasvaa yhdessä kohti yhteisymmärrystä ja harmoniaa. Tietoisuus- ja läsnäolotaidot ovat myös korvaamaton voimavara kasvavien lasten tulevaisuutta varten.

Tietoisuus- ja läsnäolotaitoja voi lähteä kokeilemaan erilaisten helppojen harjoitusten avulla, joita löydät vaikkapa näiltä sivuilta. Parhaiten kuitenkin pääsette harjoittelussa vauhtiin osallistumalla koulutuksiimme, joissa saatte osaavan ohjaajan ja ryhmän tuen ja kannustuksen.

Läsnäoleva vanhempi -koulutus

Järjestämme Läsnäoleva vanhempi -koulutuksen verkkokoulutuksena 11.10.-5.12.2021. Koulutus soveltuu kenelle tahansa, joka kaipaa tukea vanhemmuuteen ja oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Voit käydä tämän 8 viikon verkkokoulutuksen läpi oman kodin rauhassa ja samalla ryhmän ja osaavan ohjaajan tukemana ja kannustamana.

Osallistuaksesi koulutukseen tarvitset kameran ja mikrofonin sisältävän tietokoneen tai älylaitteen. Reaaliaikaiset ryhmätapaamiset toteutuvat maanantaisin klo 18 – 20.30. Koulutuksen hinta on 350 euroa. Koulutus toteutetaan Zoom-ohjelmalla.

Mitä voit odottaa kurssilta?

Kurssilta voi odottaa tukea vanhemmuuteen, kuten lisääntynyttä myötätuntoa ja valmiutta ymmärtää paitsi omia myös perheenjäsenten tunteita, kasvanutta rentoutumiskykyä, enemmän energiaa ja elämänintoa, parempaa kykyä sietää lyhyt- ja pitkäkestoista stressiä, myötätuntoisempaa asennetta itseä ja muita kohtaan, vähentynyttä ahdistus- ja masennusoireilua sekä negatiivista ajattelua ja pysyvää helpotusta kroonisiin kipuihin. Varaathan aikaa n. 45 minuuttia päivittäisille kotiharjoitteille.

Mitä kurssi sisältää?

  • 2,5 tunnin viikoittaiset kurssitapaamiset verkon välityksellä
  • yksi 8 tunnin hiljainen retriittipäivä verkon välityksellä. Retriittipäivä järjestetään 21.11.21
  • ryhmän tuki ja kannustus
  • ammattitaitoinen ohjaaja rinnallasi koko kurssin ajan
  • oppimista tukeva runsas materiaalipaketti
  • kotiharjoitteet, jotka jäävät käyttöösi

Viikkotapaamisten ohjelmassa on helppoja ja lempeitä tietoisuus- ja läsnäoloharjoituksia, kevyttä venyttelyä ja joogaa, lyhyitä luentoja, henkilökohtaista ohjausta ja yhteistä keskustelua ja pohdintaa koulutuksen teemojen parissa.

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä ilmoittautumislomake tai ota yhteyttä, ja sovitaan keskusteluaika. Ennen koulutusta käytävän lyhyen keskustelun aikana voit varmistua siitä, että kurssi soveltuu sinulle.

Koulutuksen ohjaa tietoisuustaitokouluttaja ja kahden lapsen äiti Hanne Koveshnikov. Hanne on opiskellut tietoisuustaito-ohjaajaksi Australiassa, Australian Mindfulness Training -instituutin korkeatasoisessa opetusohjelmassa. Hanne ottaa ohjauksessaan huomioon jokaisen osallistujan empaattisesti ja ammattitaitoisesti.

Lähetämme lisätietoja koulutuksen aloituksesta viikko ennen koulutuksen aloituspäivää.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Jaa somessa: